Siirry sisältöön

Vastasyntynyt vauva nukkuu paljon, varsinkin ensimmäisten kahden viikon aikana. Vauva saattaa nukkua jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Vauvat ovat yksilöitä, joten nukkumisessa voi kuitenkin olla eroja.

Vauvan uni on alkuun epäsäännöllistä. Vauva nukkuu alle tunnin jaksoissa syvempään tai pinnallisemmin. Toiset vauvat jatkavat unia huomaamatta ja toiset havahtuvat herkemmin ja useammin.

Vauva tarvitsee vanhemman tukea riittävään uneen. Vauvat hyötyvät ja rakastavat säännöllistä vuorokausirytmiä. Säännöllinen päivärytmi sisältäen läheisyyttä, seurustelua, ruokailua ja päiväunia ovat pohja vauvan hyville yöunille. Päätteeksi vielä selkeät vakinaiset iltarutiinit antavat vauvalle turvaa ja rauhallisen tunteen yöunelle.

  • seurustele sopivasti vauvan kanssa päivisin, liikaa virikkeitä voi aiheuttaa levottomuutta ja väsymystä
  • vältä vauvan yliväsymystä päivisin, liian pitkiä hereillä olo aikoja
  • tutut rauhalliset iltarutiinit, samassa järjestyksessä tehden
  • vauvalle oma sama nukkumapaikka, raikas huone
  • nukuta selällä
  • unilelu, kapalointi, tutti
  • älä reagoi liian herkästi vauvan liikehdintään, säpsähtelyyn ja tuhinaan näin uni voi jatkua itsestään
  • mikäli ääntely jatkuu tyynnytä vauvaa, mutta anna ainoastaan tarpeellinen apu
  • yöllä vauvan herätessä ainoastaan tarpeelliset syötöt ja vaipan vaihdot, mahdollisen vähällä huomiolla

Tillhörande tjänster