Terveydenhuolto
Kotisairaalassa hoitajat pakkaavat laukkuunsa muun muassa kertakäyttökäsineitä, desinfiointiainetta, verenpainemittarin ja lääkkeitä. Repun lisäksi kotikäynnille lähtee …
Lähipäiville on ennustettu voimakasta hellettä. Kuumasta säästä ja helleaalloista voi aiheutua vakavia terveyshaittoja erityisesti ikääntyneille ja pitkäaikaissairauksista kärsiville.
Lomakauden aikana osa yksiköistämme on suljettu tai toimii poikkeavin aukioloajoin.
Jo useita vuosia Vaasan terveyskeskus ja Vaasan keskussairaala ovat sijoittuneet Suomen parhaimpien koulutuspaikkojen joukkoon Nuorten Lääkärien Yhdistyksen kyselyssä. Mikä saa nuoret lääkärit viihtymään?
Auria biopankki on Suomen ensimmäinen biopankki ja sen näytekokoelmassa on jo yli miljoona näytettä.
Lämpenevät päivät innostavat ihmisiä ulkoilemaan, puuhailemaan puutarhassa ja matkailemaan. Aktiviteetteihin voi liittyä myös riskejä, joita …
Kansallista Aivoviikko vietetään teemalla Ajattele aivojasi – mieti muistiasi 14.–18.3. Pohjanmaan hyvinvointialue haluaa Aivoviikolla muistuttaa …
Ristinummen terveysasema Vaasassa suljetaan tilapäisesti heikentyneen koronavirustilanteen vuoksi. Terveysasema on kiinni aikavälillä 7.1-23.1.22. Poikkeusjärjestelyt tehdään …