aluehallitus
Pännäisten lasten- ja äitiysneuvola ehdotetaan muuttavan Ähtävälle. Vaasan seudulla vammaispalveluita ehdotetaan siirrettävän toimivampiin tiloihin. Mustasaaressa jatkaa apuvälinevarasto osaston tarpeisiin, mutta lainaamotoiminnan ehdotetaan siirtyvän Huutoniemelle. Toimipisteiden muutosta järjestetään lausunto- ja kuulemiskierros. Hallitus hyväksyi YT-neuvottelujen tuloksen.
Pohjanmaan hyvinvointialue jatkaa palveluiden kehittämistä yhdenvertaisiksi koko alueella. Tavoitteena on turvata tulevaisuuden palvelut, saada henkilöstö riittämään ja talous tasapainoon. Digitaalisissa palvelukanavissa tuetaan kivijalkapalveluita ja tarjotaan palveluita kotiin.
Suurin haaste tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluille on riittävä työvoiman saatavuus. Työikäisen väestön määrä vähenee ja ikääntyvien määrä kasvaa, todetaan Pohjanmaan väestön tunnuslukuja, terveyttä ja hyvinvointia kuvaavassa Miten Pohjanmaa voi? –raportissa. Liikkumattomuus ja liikuntakyvyn heikkeneminen ovat lisääntyneet kaikissa ikäryhmissä.
Pohjanmaan hyvinvointialue on Suomen kaksikielisin hyvinvointialue, sillä ruotsin- ja suomenkielisiä asukkaita on lähes yhtä paljon. Kaikkien palveluiden tarjoaminen yhdenvertaisesti kahdella kielellä on hyvinvointialueen vahvuus, mutta sen toteutuminen vaatii myös jatkuvaa seurantaa.
Jatkossa ateriapalvelun tukipalveluna kotiinsa saavilla asiakkailla on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mitä syövät ja mihin aikaan. Ateriapalveluissa siirrytään malliin, jossa valmiit ruoka-annokset kuljetetaan muutaman kerran viikossa jäähdytettyinä asiakkaan kotiin. Asiakas voi valita missä järjestyksessä ateriansa nauttii. Tarvittaessa hän saa apua kotihoidon henkilökunnalta sekä ruoan valintaan ja lämmittämiseen.
Pohjanmaalla otetaan vuoden 2024 aikana käyttöön uusia digitaalisia asiointikanavia ja etäpalveluita. Uusien asiointitapojen kehittäminen on osa tulevaisuus- ja sopeuttamisohjelman toimenpiteitä. Aluehallitus hyväksyi palveluverkon muutoksia, joiden tavoitteena on turvata laadukkaat, lakisääteiset palvelut.
Osaston henkilökunnan osaamista hyödynnetään esimerkiksi lasten poliklinikalla ja kotisairaalassa.
Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti kokouksessaan muun muassa useiden korvausten ja palkkioiden indeksikorotuksista ja ohjeisti jatkamaan yhteisöllisen asumisen kehittämistä.
Hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli kokouksessaan osallisuussuunnitelman. Pelastuslaitoksen palvelutasopäätös vuosille 2024–2026 määrittelee, miten toimialan palvelut järjestetään tulevina vuosina. Aluehallitus keskusteli palveluverkon muutoksista ja toiminta- ja taloussuunnitelmasta.
Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus keskusteli maanantain kokouksessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn tuloksista ja kävi läpi muun muassa asumispalveluihin tulevia muutoksia.